Helposti innostuva oman tiensä kulkija

Pienenä halusin kirjailijaksi, sitten taiteilijaksi. Päädyin opiskelemaan tekstiilisuunnittelua. Näiden opintojen aikana oli yksi keramiikkakurssi ja mietin koko kurssin ajan miten joku voi olla näin kivaa. Jatkoin tekstiilin parissa opiskelua ammattikorkeakoulussa. Jokin oli kuitenkin muuttunut, ajatukset palasivat keramiikkaan. Jäin äitiyslomalle ja kävin pari Työväenopiston keramiikkakurssia. Muutimme Tanskaan. Etsimme taloa Tanskasta kunnes keksin huvikseni katsoa Pirkanmaan vanhoja taloja. Löysin ihanan vaaleanpunaisen huvilan. Seuraavana päivänä aloimme pakata. Suomeen muuton jälkeen silmiini osui paikallislehden uutinen keramiikka-artesaanin opinnoista. Ympyrä oli sulkeutunut.

 

Nyt on jälleen uuden aika. Opintoni lasi- ja keramiikkamuotoilun parissa päättyivät keväällä 2020 ja ryhdyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Ihanaa, että olet löytänyt sivuilleni!

 

Taija Laurell

Arvot ja ympäristö

Aikaa ja käyttöä kestävää keramiikkaa Suunnitellessani uusia tuotteita mietin tuotteen koko elinkaarta. Tuotteen käytettävyys ohjaa suunnitteluani, mutta uskon, että esineiden tulee olla myös kauniita. Sellaisia, joita on ihana käyttää vuodesta toiseen. Esineitä, jotka eivät mene pois muodista. Tuotannossani pyrin aina huomioimaan materiaalien tarkan käytön. Kierrätän kuivuneet savet uudelleen muokattaviksi. Poltan vain täysiä uunillisia ja käsittelen lasitteita huolellisesti.

Artist Statement

Olen Taija Laurell, lasi- ja keramikkamuotoilija ja tekstiilisuunnittelija Nuutajärveltä. Suunnitteluni lähtökohdat ovat kauneus ja käytännöllisyys. Haluan, että suunnittelemani esineet tuottavat käyttäjälleen iloa. Ideat tuotteisiini syntyvät usein pienistä arkisista hetkistä. Olen kiinnostunut perinteistä ja niiden vaikutuksesta tähän hetkeen. Inspiroidun vanhoista rakennuksista, suomalaisesta järvimaisemasta ja ohikiitävistä maisemista. Kädenjälkeni on tunnistettava, mutta poimin ilmaisuuni jatkuvasti uusia piirteitä ympäristöäni tarkkailemalla. Käytän suunnittelemissani töissä monipuolisesti erilaisia materiaaleja; lasia, tekstiiliä, keramiikkaa ja paperia.

Shopping Cart